Palvelut ammattilaisille
Yrityksille, yhdistyksille ja oppilaitoksille
Yhä useampi koiranomistaja suosii tänä päivänä palveluita jotka ovat koiralähtöisiä. Koiralähtöisyydellä tarkoitetaan, että on mietitty ja suunniteltu asiat koiran hyvinvoinnin ympärille, eikä ihmisen tarpeista lähtien. Koiralähtöinen ajattelu leviää paitsi koiranomistajien keskuudessa myös ammattilaisten toimintatapoihin. Koska elämme murrosvaihetta, on vielä moni ammattilainen, jolle tämä ajatusmaailma on vieras ja kummallinen. Sen ei tarvitse olla!
Koiran käyttäytymisen asiantuntijana haluan auttaa sinua ja sinun yhteisöä oppimaan uusia toimintatapoja. Koiralähtöisyys ei tarkoita sitä, että koko toiminta pitää uudistua tai ettei ihmisten näkökulmaa voisi huomioida. Se tarkoittaa usein vain pieniä yksinkertaisia muutoksia oikeaan suuntaan, kaikkia osapuolia huomioiden.

Tilauskurssit ja -luennot
Tarjoan yhdistyksille, yrityksille ja muille ryhmille luentoja ja koira-aiheisia kursseja tilauksesta. Lempiaiheitani ovat mm. osallistava/omaehtoinen käsittely, aggressio, koirien elekieli, koiran hyvinvointi, parempi suhde koiraan, yksinolon haasteet ja eroahdistus, koiran hihnataidot, mutta muita aiheita voi myös ehdottaa. Toteutus onnistuu sekä livenä että verkossa. Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta info@linanikula.fi
Turvallisen tilan suunnittelua
Oletko perustamassa tai remontoimassa tilaa koirien tai muiden eläinten käyttöön, kuten trimmaamoa, koirien päivähoitoa, koirakoulua, koirametsää, hoitolaa, tai eläinlääkäriasemaa? Panosta samalla siihen, että tilat ovat mahdollisimman eläinystävälliset.
Vaikka koirat ovat tottuneita monenlaiseen tilaan, se ei tarkoita etteikö niillä olisi väliä. Onko suunnittelussa huomioita pakoreittejä, näköesteitä, akustiikkaa ja pintoja riittävällä tavalla? Entä miten yleistä logistiikkaa aiotaan toteuttaa? Voiko vielä tehdä jotain, joka auttaa meidän karvaisia kavereita rentoutumaan jännittävässä tilanteessa? Onko henkilökunnan turvallisuutta pohdittu? Autan mielelläni miettimään näihin kysymyksiin helppoja ja toimivia ratkaisuja.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta info@linanikula.fi
Henkilökunnan lisäkoulutukset
Tänä päivänä koiralähtöisyys on monelle koiranomistajalle tärkeä argumentti palveluntarjoajan valinnassa.
Koiralähtöisyyden kulmakiviä ovat mm. osallistava/omaehtoinen käsittely, koirien elekieli ja koirieni hyvinvointi.
Lisäkoulutus antaa henkilökunnalle mahdollisuuden tehdä ratkaisuja jotka ovat koiralähtöisiä, turvallisia ja tehokkaita, myös liiketoiminnan kannalta. Koiran käyttäytymisen asiantuntijana ja myös liiketaloutta ymmärtävänä ammattilaisena räätälöin juuri teitä varten sopivan koulutuspaketin.
Tehdään teidän hyvästä vielä parempaa! Ota yhteyttä ja pyydä tarjousta info@linanikula.fi
Konsultaatiot koiratapahtumiin
Oletko järjestämässä tapahtumaa koirille, kuten näyttelyä, match showta, pentutreffejä, kilpailua, koetta tai koulutustilaisuutta? Varmista että karvaisten kavereiden hyvinvointi on huomioitu suunnittelussa mahdollisimman hyvin. Tapahtumiin, joihin osallistuu useampi koira, liittyy riskejä niin hygienian kuin henkisen ja fyysisen turvallisuuden puolesta. Mieti näitä ammattilaisen kanssa etukäteen ja minimoi riskit. Konsultin käyttäminen on myös vahva myyntiargumentti toiminnallesi. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous suunnitelmasta: info@linanikula.fi
Millainen olen kouluttajana, ihmisten näkökulmasta?
Kouluttajana olen empaattinen. Minulle on tärkeää luoda koulutuksiin turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, huumoria unohtamatta. Uskon, että jokainen tekee parhaansa ja että keskeneräisyys kuuluu elämään. Jokaisella on mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää, iästä ja taustasta riippumatta!
Entisessä elämässä olen toiminut työnohjaajana ja opiskellut yhteisöpedagogiksi (AMK). Tämä näkyy vahvasti työssäni, koska pidän myös ihmisen kokemusta tärkeänä.