
Olen kouluttautunut koirakonsultti ja asun mieheni ja koirani Jedin kanssa Helsingin Vuosaaressa. Jedi on sekarotuinen kodinvaihtaja, joka tuli meille vajaan vuoden ikäisenä. Teen koirakonsultointikäyntejä asiakkaiden kotona koko Uudellamaalla ja verkon välityksellä sijainnista riippumatta. Konsultoin suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Jokainen koira on yksilö. Toiminnassani pyrin aina huolellisesti perehtymään koiran kokonaishyvinvointiin. Käyttäytymiseen vaikuttaa aina sekä henkinen että fyysinen hyvinvointi. Pyrin myös aina huomioimaan omistajan tilanteen ja tekemään mahdolliset muutokset koko perheen ehdoilla.
Koulutan aina koiran ehdoilla, positiivista vahvistamista käyttäen. Toimintani idea on opettaa koiran perhettä kouluttamaan koiraa positiivisesti ja tehokkaasti, rakentamaan koiran ja omistajan välille parempi suhde sekä kasvattamaan heidän välistään luottamusta. Tämän vuoksi suosin kotikäyntejä, joissa koulutusta pystytään heti muokkaamaan kodin, lähiympäristön ja perheen mukaiseksi.
Kokemus & koulutus
Suomessa kuka tahansa voi toimia koirankouluttajana ilman mitään kelpoisuusvaatimuksia. Olen itse peruskoulutukseltani koirakonsultti (hundkonsult, Borgå folkakademi 2015). Koulutus on vuoden kestävä ja täysipäiväinen. Siinä erikoistutaan kouluttamisen lisäksi koiran kokonaisvaltaiseen terveyteen, genetiikkaan, ravinto-oppiin, historiaan ja eläinten etologiaan.
Koirakonsulttikoulutuksen jälkeen olen jatkanut opintoja. Olen osallistunut lukuisiin luentoihin, lukenut paljon koiriin ja käyttäytymistieteeseen liittyvää kirjallisuutta sekä kuunnellut huippukouluttajien ja tiedemiesten podcasteja ja webinaareja.
Valmistumisen jälkeen olen auttanut koiranomistajia heidän koiriinsa liittyvien haasteiden kanssa. Ensin vain satunnaisesti mutta myöhemmin säännöllisemmin. Matkan varrella olen kohdannut monta tyytyväistä asiakasta. Minulla on kokemusta muun muassa tämän tyyppisistä aiheista: reaktiivisuus/aggressio, yksinjäämishaasteet, pelkotilat, sisäsiisteysongelmat, rescue-koirat, kodinvaihtajat, pennun kasvatus ja paljon muuta.
Harjoittelen säännöllisesti oman koirani kanssa. Minulle on tärkeää kehittää ja ylläpitää sekä meidän suhdettamme että omia taitojani. Olen myös saanut kouluttaa muita eläimiä ja haluaisin jatkaa sitä. Oppiminen ei lopu koskaan, ja aina tulee esiin jotain, mistä haluaisi oppia lisää.
Teoreettinen koulutus
- Koirakonsultti 2015
- Kiva Käsittelijä 2022
- Ratkaisukeskeinen työnohjaaja 2012
- Yhteisöpedagogi (AMK) 2023
Suomessa on myös Eläintenkouluttajia (AT), joiden koulutus perustuu nykytieteen pohjalta hyväksi todettuihin koulutusmenetelmiin eli lähinnä positiiviseen vahvistamiseen. Koirakonsultti- ja Eläintenkouluttaja-koulutus ovat siis rinnastettavissa toisiinsa, mutta koirakonsultti sukeltaa syvemmin nimenomaan koiran tuntemiseen ja eläintenkouluttaja yleisesti kouluttamiseen.
Kun harkitset millaisen kouluttajan palkkaisit, valitse jompikumpi näistä. Suomessa on myös ulkomailla opiskelleita päteviä kouluttajia. Tarkista aina, että kouluttaminen perustuu nykytieteen valossa hyväksi todettuun positiiviseen vahvistamiseen.
Tavoitteeni

Haluan toimia tulkkina ihmisen ja koiran välillä. Tavoitteeni on auttaa heitä ymmärtämään toisiaan. Tavallinen koiranomistaja saattaa ajatella, että kouluttaminen ja kouluttajan palkkaaminen on vain niitä varten, jotka harrastavat jotain lajia tai haluavat toimia tavoitteellisesti koiransa kanssa. Olen eri mieltä.
Koiran kanssa pitää pystyä elämään kymmenen vuotta, tai jopa pidempään. Jos suhde ja kommunikaatio ei toimi, kouluttaja voi auttaa suhteen parantamisessa. Kouluttaja voi myös auttaa hyvän suhteen luomisessa alusta alkaen. Omistaja saa työkaluja tulevien haasteiden ennakointiin ja pystyy selviämään niistä, säilyttäen koko ajan hyvän suhteen koiraansa. Tavoitteeni on luoda sekä koiralle että sen perheelle sujuva ja mukava arki.